Näyttelyt:
Olemme käyneet Attiksen kanssa jonkin verran näyttelyissä. Attis pitää selvästi näyttelyistä, ainakin on aina ihan innoissaan kun huomaa että pääsee näyttelyyn.
Kauas emme näyttelyihin lähde enää, sillä Attis ei nykyään pidä pitkistä automatkoista (matkapahoinvointia). Attis on saanut 18 näyttelystä 11 erinomaista ja 7 erittäin hyvää. Tavoitteena meillä on saada se kolmas serti.. :)
Toko:
Attiksen kanssa harrastamme omaksi iloksi TOKOa kotona, lenkeillä ja välillä treenailemme oikein jossain kentällä Ticon ja Heinin kanssa. Attiksen ollessa nuorempi, kävimme toko-treeneissä, mutta sitten siihen tuli piitkä tauko ja nyt olemme käyneet muutaman kerran "oikeissa treeneissä". Attis ei ole kovin helppo koulutettava, sillä se ei omista miellyttämisenhalua ja sillä pitää olla hyvä päivä ja hyvät herkut, jotta sen saa toimimaan ja kehua sitä saa..=) Attis myös kyllästyy aika helposti ;) Eli ei ihan helpoimmasta päästä mutta ei vaikeimmastakaan. Mutta kyllä se TOKOsta ihan tykkää. Vaikka välillä se onkin vähän laiskempi, niin aina sen häntä heiluu iloisesti puolelta toiselle! =) Palkkana käytän ihan namupaloja, mutta välillä Attikselle kelpaa palkaksi myös treenipatukan kanssa leikkiminen. Ylläolevien harrastusten lisäksi olemme käyneet Attiksen kanssa jäljestämässä ja haku-treeneissä.
Tulokset voit vilkaista koiranetistä:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo
Mätsärit:
Tuloksia:
Punainen nauha, sijoitus 3
Sininen nauha, sijoitus 1 ja BIS 6!!
Sininen nauha, sijoitus 2
Sininen nauha, sijoitus 2
Sininen nauha, ei sijoitusta
Punainen nauha, ei sijoitusta
Punainen nauha, sijoitus 1
Punainen nauha, ei sijoitusta