Monzahova Attila

BH Monzahova Attila

Kuva otettu keväällä 2008.

Tiedot ja luonne:

Syntynyt: 18.3.2003

Sukupuoli: Uros

Väri: Kulta

Lonkat: C/C

Attis syntyi 18.3.2003 Jämsässä. Attiksen äiti on Monni, eli Kieferhof`s Chick Axemon  ja isä Dami, eli FI MVA Minttumantan Damien. Attis oli pentueessaan ainoa uros. Pentuna Attis oli RIIVIÖ ! Attis oppi kuitenkin todella nopeaa käskyt ja sosiaalistuminenkin sujui ongelmitta.

Attista voi kuvailla adjektiiveilla hönttä, itsepäinen, itsenäinen, iloinen, aika utelias ja ihana!

Attis tykkää pitkistä metsälenkeistä, jolloin se saa olla irti, spurttailla ja uida. Ruoka herkkuja ovat erityisesti  pannukakut/letut ja maksalaatikko sekä siankorvat yms. Tietysti myös kaikenlainen aktivointi esim. puuhapallon pyöritys ja namupalojen etsintä ovat herran mielestä tosi kivoja!

Attis rotunsa mukaisesti vahtii pihaamme, joten pihallemme eivät vieraat ihmiset pääse ilman pientä haukkuseremoniaa. Tutuille ei sitten viitsi niinkään haukkua, vaan pari haukahdusta riittää kertomaan että tuttuja tulossa, mutta vastassa ollaan silti hännän heiluessa vimmatusti!  Attis ottaa kaikista tutuimmat ihmiset vastaan avosylin, häntä vispaten ja kovaa vinguntaa ylläpitäen. Vieraiden kanssa Attis ottaa rapsutukset vastaan, mutta lähtee sitten pois.

Attiksen "vihollisia" ovat varikset ja ampiaiset. Variksia se häätää pihaltamme ja ampiasia se yrittää syödä :S

Attis tulee toimeen tarkoin valittujen koirien kanssa. Attis kun on hieman tuollainen pöyhkeilijä toisille uroksille, varsinkin keskikokoisille ja samankokoisille. Silloin pitää kulkea ohi häntä pystyssä ja esittää muutenkin isoa ja mahtavaa. Kuitenkin itseään isommat koirat Attis ohittaa muina miehinä..

Kuitenkin, vaikka Attis valitsee tarkkaan koirat,joiden kanssa aikoo olla kaveri, on Attiksen sydämen valloittaneet pienet, valkoiset, tuuheaturkkiset koirat,  joiden perään Attis aina vinkuu ja jolloin pojan häntä vispaa.

 

Kuva otettu kesällä 2009.

  

  Kuva otettu keväällä 2009.  

 

Attiksen kaverit:

 

Tico

Virallinen nimi: Mintgarden's Istrur 

Syntymäaika: 18.3.2007

 Tico on Attiksen yksi parhaista kavereista, vaikka kokoero onkin aika suuri..Vaikka Tico on uros, niin Attis ja Tico tulevat hyvin toimeen.

 

 

 

Peppi:

Virallinen nimi:Hyväntahdon Qaisa Qaunotar     

Syntymäaika:21.2.2007

Peppi on hyvä painikaveri Attiksella, suuren kokonsa takia. Attis kuitenkin komentelee aina välillä Peppiä, jos Peppi on muka liian riehakas.

 

Attiksella on myös kaverina dobermanni Nana, jota näemme nykyään todella harvoin ja sitten myös tiibetinspanieli Juuso. Heistä tulevat kuvat toivottavasti jossakin vaiheessa..

Welcome

Recent Photos